lauantai 29. tammikuuta 2011

Lauantai-illan mietteitä

Kävin aamupäivällä Järvenpään kirjastossa hakemassa varauksessa olevan kirjan. Samalla istahdin kaupungin pisimmän kaulaliinan haastepöydän ääreen ja otin neulepuikot esille. Oli jotenkin hassua alkaa neulomaan kirjastossa jonkun muun aloittamaa työtä. Osa kirjaston asiakkaista jäi tuijottamaan minua pidempään. :) Sain neulottua kaulaliinaa noin 6 cm pidemmäksi. Tässä lopputulos - minun raitaosuuteni alkaa vihreän palmikkoraidan jälkeen.

Kyselin kirjastovirkailijalta, mihin valmis kaulaliina menee. Kuuleman mukaan se lahjoitetaan eteenpäin Lainan päivänä 8. helmikuuta. Täytyy toivoa, että ehtisi itsekin silloin piipahtamaan kirjastossa kaikista kiireistä huolimatta.

Olen osallistunut Facebookissa haasteeseen, jossa lahjoitetaan viidelle ensimmäiselle kommentoijalle jotakin itse käsillä tehtyä vuoden 2011 aikana. Suunnitelmat muhivat mielessäni ja olenkin jo päättänyt, mitä aion tehdä. Samalla suunnittelen uuden arvonnan järjestämistä täällä blogissa - niitä on valtavan hauskaa järjestää. Haluaisin kuulla teiltä, blogini lukijat, millaisia arvontalahjoja haluaisit kevään blogiarvontaan. Mietintämyssyssä on monia ajatuksia, mutta kaipaisin vinkkejä myös teiltä.

Ja tässä vielä kevennystä. Isännällä oli hieman vaikeuksia lukea Helsingin Sanomia aamulla. :)


Mukavaa viikonlopun jatkoa teille kaikille!

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Uusia neuletöitä

Yksi valmistunut neuletyö on jäänyt esittelemättä. Sain uudenvuoden kieppeillä valmiiksi pitsisen baktus-huivin. Huivi on neulottu Viking Alpaca -langasta, jossa on puolet alpakkaa ja puolet silkkiä. Huivin malli, lace baktus, on peräisin täältä. Malli ei ole vaikeampi kuin tavallisen baktuksen tekeminen, ideana on, että joka 8. kerros neulotaan 1 ls, 2 oikein yhteen, mistä muodostuu pitsikuvio. Lanka on ihanan pehmeää ja huivi onkin ollut hyvä kietoa kaulaan näin kylmillä pakkassäillä.

Sain hankittua viime viikolla nypynpoistajan. Itse asiassa se tuotiin minulle kuin tarjottimella. Mukava työkaveri M. oli hankkinut ylimääräisen nypynpoistajan ja kysyi, haluaisinko lunastaa sen itselleni. Harvoin tällaista tapahtuu. :) Testasin sen tehoa tummanvihreään nukkaavaan villaneuleeseen, joka tuotti aikamoisesti mielipahaa. Lisäksi testasin sen toimivuutta kokeilemalla, miten se poistaa muista vaatteista nyppääntynyttä pintaa. Nypynpoistaja saa ihan hyvän arvosanan. Vanhoista vaatteistani nypyt lähtivät todella nopeasti. Vihreän villaneuleen pintakin tuli paremmaksi, mutta edelleenkin se näyttää hieman nuhraantuneelle.

M. oli tiedustellut omilta neulojatuttaviltaan neuletapaamisissa, tietäisikö joku ratkaisua neuleen nuhraantumiseen. Yksi arvio on, että Super Taj Mahal -langassa oleva silkkikuitu irtoaa langasta, ja että tämä saattaa pysähtyä ennen pitkää. Neule on nyt siis tarkkailun alla. Siitä on lähtenyt viime aikoina vähemmän kuituja irti, joten olen tällä hetkellä toiveikkaalla mielellä. :) Joka tapauksessa tämä OBH-Nordican nypynpoistaja oli hyvä ostos.


Löysin kaappia järjestäessäni keskeneräisen neuletyön, jonka viimeistelin valmiiksi. Ei, nämä eivät ole karvamatoja...


... vaan efektilangasta neulotut rannekkeet. Rannekkeet on neulottu 2o, 2n -joustinneuleena. Lanka on peräisin Vihreän vyyhdin alekorista. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen!

Efektilankaa on jäljellä vielä vajaa 1 kerä. Suunnitelmissa on tehdä tästä langasta kapea huivi tai koru, jota voisi käyttää yhtä aikaa rannekkeiden kanssa. Ideoita on mielessä, katsotaan mitä saadaan aikaiseksi!

lauantai 22. tammikuuta 2011

Kaupungin pisin kaulaliina

Käväisin tänä aamuna Järvenpään kaupunginkirjastossa hakemassa varauksessa olevia kirjoja. Eräässä pöydässä kirjastossa oli todella hauska haaste!


Harmittaa, etten ehtinyt neulomaan kaulaliinaa, koska minulla oli kiire jatkaa eteenpäin matkaani. Ehkäpä käväisen ensi viikolla uudemman kerran kirjastossa ja neulon huiviin oman osuuteni. :)

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Tunnustus

Sain tänään Irman blogista tällaisen tunnustuksen. Kiitos siitä! Tunnustuksen saajan on kerrottava 7 faktaa itsestään ja lähetettävä se 15 blogille eteenpäin.

Tässä omat 7 faktaani:

-Olen 158 cm pitkä ja tykkään käyttää korkeita korkoja. Koiralenkeillä matalakantaiset kengät ovat tietysti must, korkkareilla ei Kultamussukan perässä pysy pystyssä.
- Värimakuni on erikoinen. Sisustuksessa pidän perinteisestä tyylistä ja maanläheisistä väreistä. Vaatteissa pidän kirkkaista ja kovista väreistä, kuten esimerkiksi mustasta ja sähkönsinisestä. Sisustuksessa saa olla beigeä, mutta vaatteissa ei - ja neulepuseroissa saa olla kirkasta pinkkiä, mutta sohvatyynyissä ei.
- Korut ovat heikkouteni, tykkään kaulaketjuista, helmistä ja rannekoruista!
- Tykkään ruuanlaitosta ja kokeilen mielelläni uusia reseptejä
- Haaveilen vuorotteluvapaasta ja pidemmästä lomasta/asumisesta ulkomailla.
- Musiikkimakuni on monipuolinen. Pidän klassisesta musiikista ja oopperasta, mutta myös popista ja rockista.
- Odotan kauheasti kevättä ja kevätkukkien nousemista maasta! :)

Te blogini lukijat voivat ottaa tämän tunnustuksen mukaansa, en jaa sitä tällä kertaa sen enempää eteenpäin.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Uusia käsitöitä kohti!

Heti ensiksi kiitän teitä kaikkia kannustavista kommenteistanne koskien epäonnistuneita neulepuseroita. Viime päivinä asia ei ole enää yhtä paljon harmittanut, epäonnistumisia tulee käsityöntekijälle välillä väkisinkin, kun kokeilee uusia materiaaleja. Oma mielialanikin on nyt jo parempi. Vuodenvaihteen jälkeen minulta petti ensin polvi ja sitten selkä... nämä murheet ovat nyt jo takanapäin ja käsitöiden kanssa puuhastelu on auttanut kivuista toipumisesta.

Vaatehuoneessani on tällainen mytty, joka odottaa työstämistä. Mukana on sama sininen neule, josta bloggasin viime viestissäni. Sain toissapäivänä hyvän idean. Aion purkaa neuleen lukuun ottamatta hihoja ja neulon etu- ja takakappaleen uudestaan. Hihoista puran hieman pituutta pois ja puran myös irtokauluksen... mielessäni siintää aivan uudenmallinen neulepusero, joten tästä epäonnisesta tekeleestä tulee varmasti vielä entistäkin ehompi. :)

Siivoilin eilen vaatekomeroani ja sieltä tulivat vastaan kaksi harmaata neuletta. Olen suunnitellut niiden mallit itse sitä mukaa kuin neuloin. Kuvassa ne näyttävät ihan kivoille, mutta päällä ne ovat aivan kamalat... itse en tykkää niistä ollenkaan. Harkitsin niiden laittamista UFF:lle, mutta sain idean... ja näistäkin on tulossa uusi ja uljas neulevaate! Kunhan vain kevätaurinko rupeaa paistamaan, niin ryhdyn purkamishommiin.

Ostin parisen vuotta sitten Huuto.netistä kanavatyön. Aloitin sen pistelemisen pari päivää sitten. Tästä tulee varmasti nätti lopputulos ja se on tarkoitus ommella kassin kylkeen.

Kanavatyössä on menneiden aikojen tunnelmaa...

Pistelin joulunpyhinä kirpputorilöytöni, eli retrokukon valmiiksi. Lopputuloksesta tuli todella kiva. Nyt pitäisi vielä keksiä, mitä tekisin tästä - tuskinpa tästä tulee taulua. Onko kenelläkään teistä hyviä ideoita?

Viikonloppuna valmistuneisiin töihin kuuluu myös isännälle neulotut sukat.

Ja lopuksi vielä perjantaina tehty kirpputorilöytö. Löysin Mäkelänkadun itsepalvelukirpputorilta kahdet kauniit helmet. Ostin loppukesällä samanväriset avokkaat alennusmyynnistä ja nyt siis löytyivät samaa sävyä olevat helmet. Nyt on hyvä odottaa kevättä ja kesää! :)

Ihanaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Lehtipusero ja mohairlapaset

Sain joulun jälkeen valmiiksi pitkään tekeillä olleen neuletyön. Bongasin viime keväänä Moda-lehdestä upean lehtineuletyön, jonka halusin heti oitis neuloa. Ostin vartavasten tätä työtä varten Karnaluksista Cervinian valmistamaa Super Tajmahal-lankaa (koostumus: merinovilla, silkki ja kashmir), jotta työhön saisi ylellisen ja laadukkaan langan. Valmiista neuleesta tuli tällainen.

Kuvasta tuskin näkee ongelmaa, mikä valmiissa neuleessa on. Olen pitänyt puseroa tasan 2 keraa päälläni ja nyt lanka on todella nuhraantunut, aivan kuin olisin pitänyt sitä päälläni 2 vuotta. En ymmärrä, miksi lanka käyttäytyy näin, varsinkin kun lanka on päällisin puolin erittäin laadukkaan tuntuinen. Karnaluksissakin lanka maksoi reippaasti enemmän kuin langat keskimäärin. Arvelin sen olevan merkki laatutuotteesta. Toisin kävi.

Onko teillä muilla samanlaisia kokemuksia? Onko kenelläkään vinkkiä, mitä kannattaisi tehdä? Olen kokeillut teippiharjaa, mutta siitä ei ole sanottavasti apua. Neuleen epäonnistuminen harmittaa ihan kovasti, koska muuten malli ja kokoluokitus osuivat aivan nappiin.

Muitakin harmeja on neulerintamalla ollut. Aikaisemmin tekemäni tummansininen merinovillaneule on käytössä venähtänyt ylisuureksi. Hihat ulottuvat nyt miltei ranteiden ylitse ja olkapäät ovat venyneet. En ole kauhean usein neulonut merinovillaa, joten mietin, onko kyse merinovillan ominaisuudesta. Joka tapauksessa asia harmittaa ihan kamalasti. Olen pohtinut, ryhdynkö kaventamaan neuletta radikaalisti, vai purkaisinko sen ja neuloisinko siitä jotakin uutta. Neuleongelmat harmittavat vielä enemmän senkin takia, että alkuvuonna on elämässäni ollut ihan kauheasti erilaisia vastoinkäymisiä ja suruja.

Onneksi onnistuneitakin töitä on tullut tehtyä. Virkkasin toisetkin lapaset. Yhdistin näihin lankakorin pohjalla lojuvia lankoja. Nämä on virkattu Nallesta ja aikoinaan Priimasta ostamastani mohairlangasta. Yhdistin kaksi eri lankaa yhdeksi paksummaksi ja niistä virkkaaminen onnistui hienosti. Valmiit lapaset ovat ihanan pehmoiset ja lämpimän tuntuiset. Ainoa huono puoli on se, että keli vaihtui heti plussalle, kun sain nämä valmiiksi - mutta se ei harmita ollenkaan!

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Virkatut lapaset

Ennen joulua havaitsin, että talvikäsineet ja huivit olivat huonossa kunnossa. Rupesin muistelemaan, milloin olin viimeksi hankkinut näitä talvivarusteita ja sain huolestuttavan tuloksen... Minun piti siis kaivaa lankoja kaapista ja ruveta tekemään lapasia itselleni.



Virkkasin joulunpyhinä Novitan isoveljestä nämä lapaset. Malli on peräisin artesaaniopintojen ajalta, malli on perinteinen suomalainen lapastenvirkkausmalli. Malli on helppo tehdä ja helppoa muokata eri kokoisille käsille.

Virkatun lapasen ohje

Tarvikkeet: Novita Isoveli- lankaa noin 150-200 g ja virkkuukoukku 5,5

Virkkaa 37 ketjusilmukkaa ja yhdistä ne piilosilmukalla renkaaksi. Virkkaa sen jälkeen 1. kerroksella piilosilmukoita jokaiseen ketjusilmukkaan. Jatka 2. kerroksella piilosilmukoiden virkkaamista, mutta nosta silmukka vain edellisen kerroksen silmukan takaosasta. Jatka näitä kerroksia yhteensä 8 krs:n verran. Kerroksesta 9. alkaen virkkaa edelleen piilosilmukoita, mutta nosta silmukka edellisen kerroksen silmukan etuosasta. Jatka tätä virkkausmallia lapasen loppuun saakka.

Kun lapasen pituus on noin 12-13 cm, tee peukalonkohta virkkaamalla 7 ketjusilmukkaa ja tee seuraava piilosilmukka jättäen 7 edellisen kerroksen silmukkaa väliin. Jatka virkkausta normaalisti.

Kun lapanen on niin pitkä, että sormia näkyy enää vain noin 2 cm, aloita kavennukset seuraavalla tavalla:
- 3 piilosilmukkaa, yksi kavennussilmukka (ota koukulle kaksi edellisen kerroksen silmukkaa ja vedä koukulla oleva lanka yhtä aikaa niiden läpi). Tee tällaisia kerroksia yhteensä 3 kpl
- 2 piilosilmukkaa, yksi kavennussilmukka. Tee näitä keroksia yhteensä 2 kpl
- Näiden kerrosten jälkeen tee pelkkiä kavennussilmukoita, kunnes lapasen kärjessä on niin vähän silmukoita, että virkkaaminen ei enää onnistu. Katkaise lanka ja päättele kärki hyvin neulan kanssa.

Peukalo virkataan niin, että piilosilmukoiden virkkaaminen aloitetaan peukalon tyvestä. Edestä poimitaan 7 silmukkaa, sivusta n. 3-4 silmukkaa, yläreunasta 7 silmukkaa ja toisesta sivusta 3-4 silmukkaa. Tässä vaiheessa kannattaa tarkistaa peukalon leveys ja tarvittaessa lisätä/vähentää sivusilmukoiden määrää. Kun peukaloa näkyy noin 1 cm, aloita kavennukset:
- 2 piilosilmukkaa, 1 kavennussilmukka. Tee näitä kerroksia 2 kpl
- Tämän jälkeen tee kavennussilmukoita, kunnes silmukoita on niin vähän, ettei virkkaaminen enää onnistu. Katkaise lanka ja päättele hyvin.



Lapaset ovat nopea ja helppo tehdä, kun vain pääsee kiinni virkkausmallin ideaan. Lapasen kokoa voi säädellä helposti lisäämällä/vähentämällä silmukoita. Myös kärkikavennuksia kannattaa muokata itse, jos ei tykkää tämän ohjeen perusteella tulevasta kärjen muodosta. Näitä lapasia ei ole pakko tehdä Novitan Isoveljestä, mutta tekemiseen kannattaa valita paksu lanka ja koukku, jotta lopputuloksesta tulee kuohkea ja lämmin.


Loppulangoista neuloin itselleni uuden kaulahuivin. Yhdistin Isoveljeen vanhoja valkoisen Nallen jämiä. Neuloin ne numero 8:n puikoilla ja lopputulos oli muhkea ja aika veikeän näköinen. Nyt tämäkin bloginpitäjä pysyy lämpimänä! :)




maanantai 3. tammikuuta 2011

Twiggyn vintage-kirppari

Katsoin viikonloppuna uutta ohjelmasarjaa Liv:ltä nimeltä Twiggyn vintage-kirppari. Ensin en kauheasti innostunut katsomaan sarjaa, koska luulin, että ohjelmassa muisteltaisiin lähinnä 60-lukua ja mallina toimineen Twiggyn nuoruutta... mutta ohjelma olikin todella pirteä ja hauska! Siinä Twiggy emännöi käytettyjen vaatteiden kierrätysiltaa ja koko tunnin mittainen ohjelma oli täynnä kierrätysteemaa. Erittäin kiinnostavaa oli tutustua Iso-Britannian vintage-myymälöihin ja niiden maailmaan. Ja sarjassa tehtiin upeita tuunaustöitä. Tätä sarjaa katson varmasti uudestaan!

Ensi perjantaina on Liv:llä luvassa neuleaiheinen ohjelma Neulontakerho, joka vaikuttaa kiinnostavalle. Tämäkin on ihan pakko katsoa! Kiva juttu, että myös Liv alkaa lähettää käsityöaiheisia ohjelmia. :)

lauantai 1. tammikuuta 2011

Kahvipussikassit

Yksi käsityöaiheinen joululahja on unohtunut joululahjaesittelystä. Äitini harrastaa kahvipussikassien tekemistä punomalla ja hän oli väsännyt minulle joululahjaksi tällaisen kassin. Kassi on tehty kahvipusseista, jotka hän otti mukaansa kesällä. Kori on tosi nätti ja olenkin todella iloinen lahjasta!

Kahvipussitöiden tekeminen on kivaa, mutta vaatii oman aikansa + paikkansa. Keskeneräisiä töitä on kaapin pohjalla, mutta niin on myös nämä kaksi ompelemalla tehtyä kahvipussikassia, joita en ole muistanut esitellä täällä. Tässä ensimmäisessä on käytetty myslipakettien sisuspusseja ja applikoinnit ovat työpaikan kahviautomaatin pusseista.


Tässä on toinen työpaikan automaatin täyttämisestä jääneistä pusseista tehty kahvipussikassi. Tämä onnistui tosi kivasti, vaikka katkenneita ompelukoneen neuloja kertyi tämän kassin osalta lähes 10 kpl! Kassien ompelemisessa sovelsin tätä ohjetta, joka osoittautui toimivaksi, vaikka kahvikoneen täyttöpussit ovatkin paljon suuremmat kuin tavalliset kahvipussit.